skip to Main Content
Uudistuotantoa Pukkaa Vartiokylään Entistä Useammin

Uudistuotantoa pukkaa Vartiokylään entistä useammin

(Julkaistu alunperin Kotikylä-lehdessä 2/2021)

Asuntokauppa käy kuumana, ja etenkin pihallisten asuntojen kysyntä vilkastuu aina kevään alkaessa. Näin on käynyt tänäkin vuonna ja yhä useampi rakennusliike on löytänyt tiensä suloisille kotikulmillemme. Tämähän on vain hyvä merkki, koska se kertoo siitä, että ammattilaiset uskovat näihin seutuihin. Valmiille alueelle kun suoritetaan lisärakentamista, nostaa se myös alueen vanhan asuntokannan hintoja lähemmäs uusia asuntoja. On mielestäni suuri rikkaus, että alueellamme on hyvin erilaista asuntokantaa. Toki uusissa, vastavalmistuneissa asuinalueissa, on oma mukavuutensa, mutta tietynlainen tylsyys niitä leimaa, kun valtaosa taloista on tehty samaan rakennusajankohtaan. Mielestäni Vartiokylän hienous onkin siinä, että alueella on uutta ja vanhaa hyvässä sopusoinnussa samalla tiellä.

Selvästi asumisen helppous ja turvallisuus on nostanut päätään viimeisen vuosikymmenen aikana. Enää ei haluta vanhoja ja hankalia omakotitaloja, joissa omistaja tuntee itsensä talonmieheksi. Tänä päivänä halutuimmat kohteet ovatkin usein joko aivan uusia tai 2010-lukulaisia. Lämmitys on täysin automatisoitu, pihat ovat helppohoitoisia, julkisivut ikuisia ilman joka vuosikymmenen maalausurakoita. Ne ovat vain koteja, koteja joissa on helppo asua ja olla arjen vietävissä. Avainsanoja näissä onkin asumisen helppous, ostamisen helppous ja olemisen helppous.

Mitä tämä helppo elämä sitten kustantaa?

Toki riippuu monesta muuttujasta, mutta tänä päivänä lähestymme vankasti 6000 euron neliörajaa. Rajaa, joka on tähän asti toteutunut vain Jollaksen, Marjaniemen, Laajasalon ja Tammisalon alueilla itäisessä Helsingissä. Oma lukunsa on Kulosaari, jossa pahimmillaan joutuu laittamaan toisen mokoman lisää saadakseen sen halutun neliön.

Voidaankin rinta rottingilla sanoa, että Vartiokylä on nostanut itsensä haluttavuudellaan ja hinnallaan seuraavalle tasolle. Olemme lähes tasavertaisessa asemassa Marjaniemen ja Jollaksen rinnalla, jotka olivat vielä viitisen vuotta sitten selvästi edellä.

Kysynnän ja tarjonnan on kohdattava, jotta hankkeita syntyy, joten vielä tältäkin kylältä jokunen tontti löytyy johon voidaan rakentaa uutta tai mahdollisesti purkaa vanhaa pois uuden tieltä.

Tämä on välillä jopa julmaa mutta niinhän se Kivikin sanoi jo yli 150 vuotta sitten: ”niin muuttuu maailma, Eskoni”

Hyvää kesää ja suunnitellaan uutta!

Santtu Syväpuro
toimitusjohtaja, LKV, kaupanvahvistaja
0400 432 432

Back To Top